Toivonkipinöitä ja raskaita pettymyksiä.

Maanantai aamu ja kotona Diiva saa heti maitoa nostavaa lääkettä, se alkaa imettää ja hoitaa pentuja, Ronja on yöllä autossa perunut maanantain asiakkitaan ja Ville onneksi on kesälomalla, mutta kun iltapäivällä alkaa näyttää siltä, että pahin olisi nyt takana ja Diiva pystyy hoitamaan pentuja, niin nuorison on pakko palata Ouluun ja arkeen.

Illalla alan katsoa yhtä pentua, että se alkaa hiipua ja toinenkin pentu menettää painoa, Diiva on jälleen väsynyt ja haluton syömää tai juomaan, lämpö on kuitenkin normaali 38,3 eikä mitään järjellistä syytä, miten taas lähdetään menemään alamäkeä.

Itsellä alkaa järjetön väsymys painamaan, olen nukkunut keskiviikon jälkeen satunnaisesti kolmen tunnin pätkissä pisimmillään, kun Ronja ja Ville on pitänyt vahtia pentulaatikolla. 

Yöllä torkun jälleen parin tunnin pätkän ja kun herään, niin yksi pentu on kuolleena ja toinen, joka oli jo heikko, niin on lähes loppu... aamu valkenee ja odotan että eläinlääkärin vastaanotto aukeaa, on pakko käydä päästämässä heikko pentu jo yöllä kuolleen sisaren matkaan...

Alkaa tuntua henkisesti jo niin kovalta kuormalta, että tekisi mieli vaan huutaa ja luovuttaa... mutta vielä kerran avaan pienten haudan ja lasken kaksi pentua muiden joukkoon...

Lopulta kello tulee 8.00 ja saan eläinlääkärin kiinni, lähdetään samointein Diivan ja 4 pennun kanssa vastaanotolle, Diiva on väsynyt ja sitä aletaan jälleen nesteyttää, pentujen glukoosit tarkistetaan ja nesteytetään, siinnä me jälleen eläinlääkärin lattialla lämpöpeittojen välissä lypsetään Diivaa ja ruiskulla lisäruokitaan pentuja... kello käy ja Diiva saa primperania nostamaan maitoa, tippa menee suoneen ja itse laitan pentuja vuoronperään tissille, välillä eläinlääkäri tulee auttamaan, lypsää ja ruiskulla antaa lisämaitoa... 

Lopulta iltapäivällä laitetaan loppu neste vielä Diivalle nahan alle ja nesteytetään pennut vielä kerran.

Saan jälleen nesteytysvälineet kotiin mukaan ja primperanin annettavaksi illalla ja seuraavana päivänä...