Vähitellen uskaltaa alkaa hengittää

Tiistai 2.9... on jo syyskuu, 2 pentua on kuin kinkeriporsaat, lihavia ja hyväkuntoisia, Diiva alkaa vähitellen syömään itsekseen, vaikka vielä pitää "tarjoilla" ruokaa, mutta se nyt on tiedossa, että noin rankka lähes kaksi viikkoa ottaa aikaa, että emä palautuu. 

Maitoa tulee onneksi kahden pennun tarpeeseen, ja muutenkin näyttää, että tästä lähdetään eteenpäin tällä kokoonpanolla.

Diivalla on selvästi vielä väsymystä, mutta pelkästään letargiasta toipuminen, varsinkin, kuin narttu vaipui siihen useamman kerran, ottaa aikaa, että vireystila palautuu normaaliksi. Alun neljän päivän raju veriripuli, vei emän todella heikoksi, vielä kun nyt pitää jaksaa hoitaa pentuja, niin Diivan lepo ei varmasti ole ihan maksimaalista, mutta päivä kerrallaan voimat palautuu.

Itse velloin koko tiistain... välillä kiitollisuudessa, välillä syyllisyydessä, välillä yritin ajatella järjellä ja toisinaan päästin tunteet valloilleen...

Pitkän kasvattaja uran aikana, on ollut vain ajan kysymys, milloin paska osuu tuulettimeen ja kaikki ei mene, niinkuin on suunniteltu, se osui kohdalle nyt, tämän pentueen kanssa, kasvattajan pahin mahdollinen painajainen.

Pitkään, varmasti lopun ikää saa sulkiaan suoria tämän jälkeen... Miten kaikki, ihan perus sektio, ihan yleisimmät lääkkeet, ihan normaali korvikkeet, aivan kaikki aiheutti jotakin, että kokoajan mentiin romahduksesta toiseen?

Aina varaudut ennen pentujen tuloa, lähes kaikkeen mahdolliseen uhkakuvaan, mutta siltikin, vieläkään ei ollut tarpeeksi, vaan loppu rupeamana 8 pentua jouduttiin lopettamaan tai ne kuoli itsekseen. Olinko siihen varautunut... EN !! Mutta pakon edessä sitä pystyy näköjään mihin vaan. 

Olinko varautunut ilkeisiin netissä kaikkitietäviin neuvojiin... EN !!  Olen tottunut suodattamaan paljon paskaa netissä, mutta nyt jotkut pääsi ihon alle. 

Oltiinko varauduttu siihen ihmisten hyvyyteen, vilpittömään auttamisen haluun, jota toiset kasvattajat oli valmiita antamaan, yli rotujajojen, ympäri suomen... EI !! Se oli jotakin niin käsittämätöntä, miten moni oli valmiina uhraamaan aikansa, yöunensa, tulemaan ja menemään, tekemään kaikkensa pelastaakseen tämän pentueen, se ei unohdu varmasti ikinä.